sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Trifleä purkeissa

Tänään tein juhannusjälkiruuaksi trifleä purkeissa.
Trifle, tuo englantilaisten pappilan hätävara. Tähän trifleen laitoin sokerikakkupohjaa, pensasmustikoita, mansikoita ja vaniljasokerilla maustettua rahka-kermaseosta. Kostukkeena käytin sitruunalimonaadia! Rakastan Bonne Maman suloisia hillopurkkeja ruutukansineen, ne saavat minut aina hyvälle tuulelle. Country Living -lehdessä neuvottiin tekemään piknikeille jälkiruuaksi trifleä lasipurnukoihin, onhan se hirmuisen siisti ja hauska tapa tavalliseen, vaikeasti kannettavaan kaakkuun verrattuna. Trifle oli hyvää, maistui mehevältä täytekakulta.

(Tulee mieleen, kun joskus tein mukimuffineja. Ne olivat vegaanisia banaanimuffineja Saara Törmän Saa vaivata! -kirjan ohjeella. Kerrassaan herkullisia, maku toi mieleen friteeratut banaanit.)



Ja sitten suolainen kesäherkku:
Äidilläni on aina tapana keittää runsaasti ylimääräisiä uusia perunoita ja tehdä niistä seuraavana päivänä perunapaistosta. Se maistuu kesältä ja on ihanan lohdullista lapsuusruokaa! Äitini viipaloi eiliset perunat, kuumentaa pannulla vähän voita ja paistaa niitä hetken. Sitten hän lisää purkin kermaa, herbamare-suolaa ja paljon, paljon silputtua ruohosipulia. Tästä kaikesta tulee hetken kuumennuksella ja sekoittelulla hyvä, lämmin ja lempeän makuinen lisäke tai huikopala. Tänään keitimme perunoita, joten huomenna saamme kalafileiden kylkeen tätä herkkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti