sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Siirin suklaakuivakakku

Siirin suklaakuivakakku

3 dl maitoa
1,5 dl sokeria
50 g tummaa kaakaojauhetta (1 ¼ dl)
180 g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
2 rkl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

- Voitele kookas vuoka (läpimitta n. 22 cm) voilla ja korppujauhota hyvin.
- Kiehauta liedellä maito, sokeri ja kaakaojauhe tummaksi kaakaoksi. Kiehauta ja jäähdytä.
- Hiero vaahdoksi margariini sekä 2 dl sokeria. Lisää kolme munaa yksitellen sekoittaen. Lisää jäähtynyt suklaaliemi.
- Sekoita leivinjauhe, vehnäjauhot ja vaniljasokeri ja lisää taikinaan. (Voit sekoittaa samalla mausteeksi muutaman ruokalusikallisen punssia tai muuta, vaikka vaniljaesanssia sekoitettuna veteen)
- Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua tunti ja kymmenen minuuttia 170 asteessa.


Mummoista puheenollen, tämä oli kuolleen Siiri-mummoni (äidinäiti) vakiokakku jouluksi. Meillä on edelleen tallessa vanha ryppyinen ja hauras lehdensivu, jolla ohje on. Luultavasti jostakin kotiliedestä viisikymmentä- tai kuusikymmentäluvulta. Vastustan kuivakakkuja (kuka haluaa kakkunsa kuivana?), mutta tämä suklaakakku on hämmentävän mehevä ja parhaimmillaan muutaman päivän seistyään muottinsa alla (silloin siitä tosin on yleensä jäljellä enää pieni pala, mutta se onkin sitten koko kakun paras). Äiti leipoo sitä selkäni takana parhaillaan.
Tein tätä Kirjakahvilassakin joskus keskiaikaisille markkinoille. Joku sitä kehuikin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti