tiistai 24. huhtikuuta 2012

Makaroonit

Erään kurssin puitteissa pääsin tutustumaan tähän leivonnaiseen. Liiankin henkilökohtaisesti. Aiemmin ajattelin, että macaronsit ovat kaikkien paitsi ammattikondiittorien ulottumattomissa ja että kotikokkien macaronsit muistuttavat järjestäen ei mennyt niinku strömsössä -ryhmän kuvia, joissa uunipellillä on yksi ohut monivärinen levy.

Nyt tiedän, että kotikokki voi mokata macaronsit myös kymmenillä muilla tavoilla. BraveTart on kirjoittanut ylös macaronsleipurin kymmenen käskyä niille, jotka eivät halua oppia kaikkea kantapään kautta. Kun macaronsit sitten onnistuvat, ovat ne kaiken vaivan väärtejä. Ehkä.

Mustikkamacaronsit, jotka värjätään mustikkajauheella ja täytetään mustikkacurdilla, ovat (onnistuessaan) taivaallisia pieniä metsäretkiä, jotka tahraavat suupielet.

Mustikkamacarons

Kuoret
60g valkuaisia (n. 2 valkuaista)
20g hienoa sokeria
130g tomusokeria
75g siivilöityä mantelijauhetta (siivilöimätöntä noin 100g)
10g mustikkajauhetta
Lisäksi
Pursotinpussi tai muovipussi, jonka kulma on leikattu
Leivinpaperia
Paperi, johon on piirretty halutun kokoisia ympyröitä

1. Erottele valkuaiset keltuaisista. Huoneenlämpöisenä valkuaiset vaahtoutuvat parhaiten.
2. Siivilöi mantelijauhe, jotta saat kuorenpalat ja liian isot murut pois. Siivilöityä jauhetta tulisi olla noin 75g.
3. Sekoita mantelijauhe, mustikkajauhe ja tomusokeri keskenään.
4. Vaahdota valkuaisia hetki sähkövatkaimella. Lisää sokeri vähitellen. Vatkaa, kunnes seos on löysähköä vaahtoa, johon jää jo jälkiä, mutta vaahtoon nostetut huiput eivät pysy terävinä vaan valahtavat sivulle.
5. Lisää jauheseosta vähitellen vaahtoon samalla, nyt haarukkavatkaimella sekoittaen.
6. Laita seos pursotinpussiin. Pursota taikinasta samankokoisia lantteja leivinpaperoidulle pellille. Jos haluat olla tarkka, kannattaa piirtää paperille halutun kokoisia ympyröitä ja käyttää sitä mallina leivinpaperin alla.
7. Kopistele peltiä pari kertaa pöytää vasten, jotta huiput laskevat ja macaronsit leviävät ohuemmiksi.
8. Laita uuni päälle 125 asteeseen.
9. Anna macaronsien seistä vähintään 20 minuuttia, jotta kuoret kovettuvat. Tämä on tärkeä vaihe.
10. Paista uunin alatasolla n. 10 minuuttia. Mustikkajauheella värjätyt macaronsit paistuvat helposti ruskeiksi, joten ole tarkkaavainen.
11. Anna macaronsien jäähtyä rauhassa. Älä irrota niitä heti leivinpaperista, sillä ne saattavat jäädä kiinni.
12. Täytä macaronsit tarjoilua edellisenä päivänä ja säilytä tiiviissä rasiassa jääkaapissa.


Täyte (Mustikkacurd)
200g pakastemustikoita
n. 1 dl hillo-marmeladisokeria
3 keltuaista (riko rakenne)
75g voita

1. Soseuta sulaneet mustikat sikeäksi sauvasekoittimella.
2. Laita mustikkasose, hillo-marmeladisokeri ja keltuaiset kattilaan.  Sekoita ja  kuumenna, kunnes seos pulpahtaa. Alenna lämpötilaa ja kuumenna koko ajan sekoittaen noin 10 minuuttia, kunnes täyte sakenee.
3. Kaada seos kippoon ja laita vesihauteeseen jäähtymään.
4. Kun täyte on jäähtynyt hieman, lisää voita nokareina ja vaahdota tasaiseksi. Varo ettei seos herotu.
5. Laita kansi päälle ja anna jäähtyä jääkaapissa muutaman tunnin.
6. Sivele jäähtyneen macaronsin pohjaan veitsenkärjellinen täytettä ja paina toinen keksi kanneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti